Näin asennat ulkovalaisimen

Ulkovalaisimen asentamisessa tarvitset lapion lisäksi valtuutetun sähköurakoitsijan apua.
Kaiva sähkökaapelille 70 senttiä syvä kaivanto ja yhtä syvä kuoppa valaisimen jalustalle. Täytä jalustan kuoppa 55 sentin syvyisellä hiekkakerroksella. Poraa 30 x 30 sentin kokoiseen pihakiveen neljä reikää: yksi 20 millimetrin reikä keskelle sähkökaapelia varten ja kolme 6 millin reikää valaisimen kiinnittämistä varten. Voit käyttää myös valmista maatukea tai valaa maatuen betonista.

Asenna sähkökaapeli kaivantoon ja täytä kaivantoa 20 sentin maakerroksella. Laita sähkökaapelista kertova varoitusnauha kaivantoon. Voit asentaa sähkökaapelin myös suojaputkeen tai -kouruun. Asenna maatukena toimiva pihakivi kuoppaansa. Pujota sähkökaapeli kiveen poratusta reiästä läpi. Huolehdi, että kaapeli riittää varmasti valaisimen sähköliitoskohtaan asti.

Ruuvaa valaisimen jalka kiinni maatukeen. Tarkista tässä vaiheessa vielä vatupassilla, että maatuki on varmasti suorassa. Muista, että pihavalaisimen sähköasennuksen saa tehdä vain valtuutettu sähköurakoitsija. Vasta hänen tehtyään työnsä voit jatkaa asentamista.

Kiinnitä valaisimen kanta ja kupu paikoilleen, kun sähkötyöt on tehty. Peitä kaivanto ja tarkista vielä valaisimen suoruus. Jos haluat pihaasi pehmeää värillistä valoa, kokeile valaisimeesi ulkokäyttöön tarkoitettuja värillisiä lamppuja.
Tarkkuutta ulkotilojen sähköasennukseen
Kaikki ulkona tehtävät sähköasennustyöt on jätettävä ammattilaisille. Hyvin paljon sähköä kuluttava valaistus, johon kuuluu useita valaisimia, voi vaatia uuden sulakkeen sähköpääkeskukseen.
Verkkojännitteisiin ulkovalaisimiin johdetaan sähköä vahvoilla, ulkokäyttöön tarkoitetuilla sähkökaapeleilla. Niiden upotussyvyys on routarajan alapuolella, noin 70 senttimetrin syvyydessä. Myös pienjännitejohdon tulee olla ulkokäyttöön tarkoitettua, mutta sitä ei tarvitse upottaa maahan, koska sen kuljettama virtamäärä on niin vähäinen. Pienjännitevalaisimissa tarvitaan aina muuntaja, joka muuntaa verkkovirran pienemmäksi.
Ulkovalaisimiin on aina merkitty kotelointiluokka eli kaksinumeroinen IP-koodi. Ensimmäinen numero kertoo suojauksen kiinteitä aineita, kuten pölyä, vastaan asteikolla 0-6. Toinen numero ilmoittaa vedenkestävyyden asteikolla 0-8. Ulko- ja kosteisiin tiloihin vaaditaan aina vähintään roiskevedenpitävyyttä eli luokkaa IP23 tai IP34.
Lue lisää ulkovalaisinten valinnasta
Teksti: Markus Harjula
Kuvat: Hanna Immonen
Pirkka 9/2007
Tarvikkeet: K-rauta Rautia






.jpg)

Kommentteja (4) kpl
Kyösti | 2.3.2008 klo 12:51
Hanki valaisin, jonka kytkentäliitin/rasia on vähintään 0,5 m maanpinnasta. Sillä asennus voidaan tehdä määräysten mukaisesti ilman erikoistoimenpiteitä. Kytkennän saa tehdä ainoastaan sähköalan ammaattihenkilö, jolla on työhön tarvittavat oikeudet.
Reiska | 28.7.2008 klo 19:20
Miksi ihmeessä tämäkin juttu piti alkaa mainostamalla "Näin asennat ulkovalaisimen" kun sitä ei saa tehdä muut kuin ammattilaiset. Tämä ohje houkuttelee tekemään sellaista mistä on mahdollisuus saada jopa linnatuomio.
Anne | 15.9.2008 klo 13:18
Yllä lukee vielä tulosta ohje!!
ite teen | 27.9.2008 klo 01:30
Mä oon väsänny ite ulkovalaisimet ja hyvin onnas.Hyvin ovat valaisseet. Kotini on linnani.