Maailma on linnani

Olipa kerran harmaahapsinen köyhä torppari, jolla oli kolme poikaa. Eräänä päivänä hän kutsui pojat koolle ja sanoi:

- Kuolema korjaa satoa, kohta syötän matoa.
Kuulkaa siispä neuvo tää, mitä perinnöksi jää?
Menkää taakse vuoren suuren,
kuhmuraisen männynjuuren.
Haltija siellä odottaa,
luona lähteen ennustaa.

Pojat lähtivät matkaan ja kolme päivää kuljettuaan he saapuivat lähteen luo. Vanhin pojista kumartui ensin lähteelle ja heti saapui haltija esiin, aivan kuten isä oli sanonut.

- Kulje peninkulmaa kolme oikeaan,
saavut linnanpihaan soikeaan.
Hopeaa on linna tää,
katso, ettei kukaan oves ulkopuolel koskaan jää, sanoi haltija ja katosi.

Vanhin veljeksistä löysi hopeisen linnan ja muutti sinne asumaan.

Nuorin veljeksistä kumartui lähteelle ja haltija saapui esiin.

- Kulje peninkulmaa kolme vasempaan,
saavut linnanpihaan soikeaan.
Kultainen on linna tää,
katso, ettei kukaan oves ulkopuolel koskaan jää, sanoi haltija ja katosi.

Keskimmäinen veljeksistä löysi kultaisen linnan ja muutti sinne asumaan.

Nuorin veljeksistä kumartui lähteelle, mutta haltija ei ilmestynyt. Niinpä poika pisti männyn alle pitkäkseen ja nukkui seuraavaan päivään. Hän kumarteli turhaan lähteen reunalla, sillä haltijasta ei näkynyt vilaustakaan. Vasta kolmantena päivänä haltija suvaitsi näyttäytyä.

- Saat perinnöistä parhaan,
  johdan sinut harhaan.
  Et saa linnaa omaa,
  et prinsessaakaan somaa.
  Alla tähtitaivaan,
  sua vielä vaivaan, virkkoi haltija ja katosi.

Nuorin veljeksistä mietti, mutta ei ymmärtänyt ja lähti lopulta matkaan niine hyvineen.

Vanhin veljeksistä vietti ruhtinaallista elämää hopeisessa linnassaan. Eräänä iltana hänen kuistillaan seisoi nälkäinen ryysyläinen. Sen sijaan, että olisi tarjonnut ruokaa ja yösijan, vanhin veljeksistä käännytti kerjäläisen pois. Niin tapahtui kolmena iltana ja sana leivisi kaupungissa kulovalkean tavoin:

- Hopeisessa linnassa asuu rikas mies,

ylpeä ja nuuka kukaties.

Alle tähtitaivaan nälissään,

jää kerjäläinen moni hädissään.

Ja niin kävi, ettei vanhin veljeksistä enää uskaltanut poistua hopeisesta linnastaan, sillä kaikki köyhät vihasivat häntä hänen ylpeän luonteensa tähden.

Keskimmäinen veljeksistä vietti loistokasta elämää kultaisessa linnassaan. Kolmena iltana kävi kerjäläinen hänenkin ovellaan jyskyttämässä, mutta turhaan. Ja niin alkoi sana kiertää:

- Kultaisessa linnassa asuu
rikas mies,

ylpeä ja nuuka kukaties.

Alle tähtitaivaan nälissään,

jää kerjäläinen moni hädissään.

Ja niin oli keskimmäinenkn veljeksistä kohta vankina omassa talossaan.

Nuorin veljeksistä kulki eteenpäin eikä tiestä näyttänyt loppua tulevan. Hän auttoi ihmisiä ja sai palkakseen ruokaa. Aina kun hän kohtasi kerjäläisen, hän sanoi: - Tästä riittäisi kyllä sinullekin.

Nuorin veljeksistä ystävystyi monien ihmisten kanssa ja näki matkoillaan paljon maailmaa. Kun hän täytti seitsemänkymmentä vuotta, hän saapui lähteelle taakse vuoren suuren, kuhmuraisen männyn juuren. Hän oli kiertänyt koko maailman. Hän pisti pitkäkseen männyn juurelle ja nukahti. Yöllä hän heräsi, tapasi haltijan ja kiitti tätä:

- Sain perinnöistä parhaan, veljet johdit harhaan.

Mul ei oo linnaa omaa, ei prinsessaakaan somaa.

Maailma on linnani, ystävissä turvani.

Kiitos sulle haltija, seikkailuista kaikista.

Teksti. Marika Simola
Kuvitus: Aija Iivanainen

Kommentteja (5) kpl

Lumoutunut | 6.3.2009 klo 10:38
Hieno, opettavainen satu. Tämähän pitäisi tehdä kirjaksi!
MS | 24.5.2009 klo 21:08
Aivan upea satu. Hyvä ja opettavainen.
mona lisa | 18.11.2009 klo 20:01
hieno,hyvin opettavainen satu lapsille.
kirjailia: kirjoittaja | 28.11.2009 klo 19:08
kiitos,pidin itsekkin!
| 9.3.2010 klo 14:49
On ihan ookoo ja kuvat on tosi kivat.