Vauvajumppa virkistää

Vauvan ja taaperon kanssa jumppaaminen on lystiä, josta hyötyy myös vanhemman oma kroppa. Laita musiikki soimaan ja yhdistä siihen yksinkertainen koreografia, jota vauvakin oppii pian odottamaan.

Vauva on riittävän vanha jumppaamaan, kun hän osaa kannattaa päätään ja hallita vartaloaan. Sopivaa ikää on vaikea sanoa, koska lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Jos olet oman lapsesi kohdalla epävarma, kysäise neuvoa neuvolasta. Vauvajumpan ehdoton etu on, että jumpan teho kasvaa lapsen myötä! Toista liikettä niin kauan kuin se on molemmista, sinusta ja vauvasta, hauskaa. Kyse ei ole mistään huippu-urheilijatreenistä!

Tässä muutama liikevinkki yhdistettäväksi suosikkilastenlauluunne.

Vauva vastuksena vatsaliikkeissä

Asetu makaamaan selällesi ja nosta jalat koukkuun vatsan päälle. Aseta vauva makaamaan sääriesi päälle vatsalleen ja pidä hyvin kiinni. Nosta omaa peppuasi alustasta vähän ja toista liikettä, välillä taukoja pitäen. Vauvan kikatus palkitsee!

Nouse istumaan vauva sylissäsi niin, että teillä molemmilla on kasvot eteenpäin. Kellahda taaksepäin, vatsa pyöreänä ja nouse takaisin ylös. Toistot tuntuvat vatsassa, ja vauva nauttii keinutuksesta.

Kehitä selkä- ja jalkalihaksia

Nouse seisomaan. Asetu seisomaan polvet kevyesti koukussa. Ota vauva rintaasi vastaan hellään halaukseen. Kumarra eteenpäin selkä suorana, pysähdy 90 asteen kulmaan ja nouse ylös. Toista välillä levähtäen.

Jatka sitten kapeassa haara-asennossa vauva sylissäsi hyvässä asennossa kyykkyyn-ylös -liikkeitä. Muista pitää polvi ja jalkaterä samassa suunnassa, ettei jalkaan tule ikävää kiertoliikettä

Kasvata habaa

Jatkakaa seisaaltaan. Ota vauvaa kainaloiden alta ja nosta häntä suorin käsivarsin eteen ja ylös. Liike tuntuu etuolkapäissä.

Asetu sitten taas makaamaan selällesi lattialle ja aseta vauva vatsalleen rintasi päälle. Nosta lasta ylös ja tuo taas lähelle rintaa.

Lopuksi levätkää halaillen ja nauttikaa musiikista.

Teksti: Mainostoimisto Suhde

Kommentteja (3) kpl

  1. mummo ymmällään | 28.3.2010 klo 16:11

    mistä ihmeestä niitä malleja tulostetaan ????? ain joku muu sivu aukeaa

  2. naamari | 12.4.2010 klo 10:46

    Niinpä, sitä tässä muutkin ihmettelevät - eli webmasterit, herätkää! Ei vauvajumppasivuilta mitään naamareita saa tulostettua!

  3. Tuottaja Tyttielina Kujala | 12.4.2010 klo 10:54

    Kiitos huomioista, etusivun noston linkki on nyt päivitetty!

Lähetä oma kommentti